Sigurdsin kaartin kunniamerkin lahjoitus Kansallismuseolle syksyllä 2022 - Donation av Sigurdskårens hederstecken till Nationalmuseum

Vuosi on 1918. Helsingin valtaamisen myötä tammikuun 28. päivänä punakaartilaiset mobilisoivat nopeasti voimiaan Länsi-Uudellamaalla - jo seuraavana päivänä Hanko oli heidän hallussaan, 1. helmikuuta oli Tammisaaren vuoro, helmikuun 3. päivänä Karjaan sekä 9.2 Inkoon. Huoli väkivaltaisuuksien leviämisestä omilla kotikonnuillaan sai 24-vuotiaan, keisarillisessa armeijassa palvelleen luutnantti Armas Liljebergin kokoamaan noin 500 suojeluskuntalaista Kirkkonummen Sigurdsin kartanon liepeille, Humaljärven läntiselle rannalle

Tämä ”Sigurdsin kaarti” (Sigurdskåren) tuli koostumaan pääosin Kirkkonummen, Tammisaaren, Snappertunan, Espoon ja Helsingin seudun porvarillismielisistä. Myös kourallinen venäläissyntyisiä upseereja, kuten kapteeni Wjatseslav Denisoff, liittyi kaartiin. Itse Liljeberg oli tammisaarelainen, joka kehitti johtamistaitojaan armeijapalveluksen lisäksi kaupungin suojeluskunnan harjoituspäällikkönä.

”Esikunta miehistöineen pyysivät minua johtajakseen, ja tähän suostuin. Itse pyysin heitä pysymään asemissaan edesauttaakseen tehtävääni, ja näin he tekivät. Tarkastellessani miesten aseita huomasin suurimman osan niistä olevan haulikkoja ja vanhoja kivääreitä. Neuvottelujemme tuloksena päätimme perustaa pienen suojeluskunnan, jonka tehtävänä olisi ylläpitää järjestystä Kirkkonummen pitäjällä sekä tarvittaessa auttaa muita.”

-Sigurdskårenin ylikomentaja Armas Liljeberg Sota-arkistossa säilytetyssä toimintaraportissa (allekirjoittaneen käännös)

Kaarti osallistui Kirkkonummen ankariin taisteluihin helmikuun 22.–27. päivinä. Masalasta saapuneet punakaartilaiset piirittivät kaartin tukikohdat Ingelsissä, Myllykylässä ja Sigurdsissa. Niukan aseistuksen, kylmyyden, nälän ja uupumuksen yhteispeli sai Sigurdskårenin vetäytymään etelän Storträskön saarelle. Lopulta 467 kaartilaista antautui Ruotsin attasea Folke Malmarin välityksellä Upinniemessä helmikuun 28. päivänä, jonka jälkeen heidät kuljetettiin Kruununhaan Ruotsalaisen reaalilyseoon säilytettäväksi. Kaatuneita oli yhteensä noin 10–15.

Armas Liljeberg ei kuitenkaan ollut heidän joukossaan - hän oli aiemmin päättänyt matkata 18 miehen kanssa Tammisaaren Tovön saarelle odottamaan Saksan Itämeren-divisioonan saapumista. Saksalaisten valloitettua Helsinki 14. huhtikuuta Sigurdsin miehet vapautettiin. Heistä taistelukelpoiset soluttautuivat Länsi-Uudenmaan pataljoonaan, jonka komentajaksi taas nousi vänrikki Edvard Ward, alun perin Svidjan kaartin (Svidjakåren) sekä myöhemmin Sigurdsin johtohahmoja. Liljeberg siirtyi Helsingin jääkäriprikaatiin. Itse Sigurdskåren oli tästä lähin historiaa.
Yhdistyksemme on lahjoittanut alla kuvatun Sigurdskårenin kunniamerkin Kansallismuseolle (arvoltaan noin 700 euroa). Hopeinen ritarimiekoin, ruusuin ja kullatuin kranssein varustettu merkki myönnettiin niille valkoisille, jotka taistelivat Liljebergin johdolla Kirkkonummen seudulla. Se on pieni, mutta oleellinen osa sisällissodan murhenäytelmään liittyvästä materiaalisesta muistamiskulttuuristamme.

Lähteenä pieneen kirjoitelmaani olen hyödyntänyt Sigurdsin kaartilaisen ja Sjundbyn isännän Henrik Lindebergin (1893–1961) vuoden 1918 päiväkirjamerkintöjä. Nämä julkaistiin historioitsija Sture Lindholmin kommentoimina ja täydentäminä vuonna 2008, jolloin kirjan päänimeke, Sigurds saga, muodostui Lindebergin itse käyttämästä muistelmaotsikosta.

--- På svenska ---

Året är 1918. Efter erövringen av Helsingfors den 28 januari kunde rödgardisterna snabbt mobilisera sina styrkor i Västra Nyland – redan dagen därpå intog de Hangö, Ekenäs den 2 februari, Karis den 3 februari och Ingå den nionde. Oron om våldsamheternas spridning i de egna hemtrakterna fick den 24-årige Armas Liljeberg, en löjtnant som tjänstgjort i Rysslands kejserliga armé, att samla över 500 skyddskårister till Sigurds gård i Kyrkslätt, belägen vid Humaljärvis västra strand. Denna ”Sigurdskår” kom att huvudsakligen bestå av Kyrkslätts, Ekenäs, Snappertunas, Esbos och Helsingfors borgerligt sinnade män. Också en handfull ryskfödda officerer, så som Wjatseslav Denisoff, gick med i kåren. Den Ekenäsbördige Liljeberg hade tränat sin ledarförmåga utöver armétjänstgöringen dessutom genom övningsledarskapet för Ekenäs stads skyddskårister.

”Staben och männen bad mig att bli deras ledare, till vilket jag samtyckte. Personerna i staben bad jag stanna kvar på sina poster för att hjälpa mig i min uppgift, vilket de gjorde. Vid granskningen av männens vapen upptäckte jag att de flesta var hagelgevär och gevär av gammal modell. Efter underhandlingar med dem beslöts att grunda en liten skyddskår, vars uppgift var att upprätthålla ordningen i Kyrkslätts socken och vid behov hjälpa andra.”

-Sigurdskårens överbefälhavare Armas Liljeberg i en rapport som bevaras på Krigsarkivet i Helsingfors

Kåren deltog i Kyrkslätts ytterst svåra strider den 22–27 februari. Rödgardisterna, vilka hade etablerat en försvarsbas i Masaby, omringade snabbt Sigurdskårens samlingsplatser i Ingels, Kvarnby och Sigurds. På grund av samspelet mellan bristfällig utrustning, köld, svält och utmattning tvingades Sigurdskåren att dra sig till Storträskön i Kyrkslätts skärgård. Slutligen kapitulerade 467 kårister med Sveriges attaché Folke Malmars medling vid Obbnäs den 28 februari, varefter de transporterades till Svenska normallyceum i Kronohagen, Helsingfors. De stupades antal gick upp till 10-15 man.

Armas Liljeberg fanns dock inte bland de fångatagna – han hade tidigare beslutat för att färdas med 18 vitgardister till Tovön i Ekenäs för att invänta Tysklands Östersjödivision. I och med tyskarnas erövring av Helsingfors den 14 april befriades Sigurds-fångarna från normallycéet. De stridskapabla anslöt sig till Västra Nylands bataljon, vars befälhavare kom att bli fänrik Edvard Ward, ursprungligen en av Svidjakårens, senare även Sigurdskårens, ledande gestalter. Liljeberg gick med i Helsingfors jägarbrigad. Från och med denna tidpunkt upphörde självaste Sigurdskåren att existera.

Vår förening har donerat ett exemplar av Sigurdskårens hederstecken till Nationalmuseum (värderad till cirka 700 euro). Den med silvrigt riddarsvärd, rosor och förgylld lagerkrans ornerade medaljen utdelades till överlevande vitgardister som stred under Liljebergs kommando i Kyrkslättsnejden år 1918. Hederstecknet är en liten, men anmärkningsvärd bit av den materiella minneskulturen kring finska inbördeskrigets tragedi.

Som källa för min text har jag utnyttjat Sigurdskåristen och Sjundby gårdsherres Henrik Lindebergs (1893–1961) dagboksanteckningar. Dessa försågs med kommentarer och kontextualiserande uppgifter av historikern Sture Lindholm i samband med att boken Sigurds saga - Berättelsen om den västnyländska Sigurdskårens kamp våren 1918 utgavs år 2008. Bokens huvudtitel utgörs av rubriken som Lindeberg själv gav åt sina krigsmemoarer.