Retket

”Sisäkengät mukaan” – Ystävien vierailu Kansallismuseon kokoelmakeskuksessa Vantaalla 22.3.2024

”Tämä on ainutlaatuinen paikka maailmassa”.

Vierailumme alkoi kahvituksen jälkeen kokoelmapalvelupäällikön Heidi Rajalan ja konservointiyksikön päällikön Eero Ehantin esityksillä paikasta missä olimme ja työstä, jota siellä tehdään. Saimme hyvän käsityksen kokoelma- ja konservointityön merkityksestä osana Kansallismuseon toimintaa.

Vantaan Hakkilassa sijaitsevassa rakennuksessa on neliöitä paljon (34 000) ja kuutioita vieläkin enemmän, mutta säilytettäviä ja konservoitavia esineitä on myöskin paljon (550 000 kpl). Valitettavasti vain pieni osa tästä kokonaisuudesta pääsee koskaan näytteille. Työ on kuitenkin hyvin merkityksellistä, koska jälkipolville ajastamme arvioitavaksi jäävät juuri ne esineet ja ilmiöt, joita juuri nyt tallennetaan.

Eeron toteamus paikan ainutlaatuisuudesta ymmärrettiin viimeistään kierroksellamme, jossa pääsimme kurkistamaan säilytystiloihin ja konservoinnin työtiloihin. Meille esiteltiin mm. konservoinnin tarpeisiin suunniteltuja erikoislaitteita, joita ei muualta Suomesta eikä edes maailmalta museokäytössä löydy. Tällainen oli aivan uusi kotimaista tuotantoa oleva subkriittinen laitteisto lempinimeltään ”Pyhä Yrjö”, jossa lämmön ja paineen avulla käsitellään rautaa. Myös hylyistä veden alta nostetut esineet ja niiden konservointiprosessit herättivät ison mielenkiinnon.

Vierailumme yhteyteen järjestettiin teekannun luovutustilaisuus. Lahjoitimme Kansallismuseolle uusrokokoota edustavan kultaseppä Johan Fabian Fincke vuonna 1858 valmistaman hopeisen teekannun. Lahjoituksen oli saapunut vastaanottamaan Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila, joka kauniissa sanoissaan kiitti lahjoituksesta ja korosti työmme merkitystä. Intendentti Jouni Kuurne kertoi vielä Fincken ja hopeakannun tarinat mielenkiintoisen ammattimaisesti ja ymmärrettävästi.

Kierroksemme maailmaluokan säilytystiloissa erittäin ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilöstön opastamana päättyi ”unboxing” toiminnan esittelyyn. Esineitä puretaan laatikoista, tunnistetaan, puhdistetaan, kuvataan, luetteloidaan ja pakataan uudelleen. Kymmenen hengen koulutettu vapaaehtoisryhmä voi toimia samanaikaisesti näkemässämme tilassa ammattilaisten apuna tässä tärkeässä työvoimavaltaisessa työvaiheessa. Halukkuutta toimintaan tuntui keskuudessamme olevan ja niinpä otamme työn alle päivän mittaisen koulutuspäivän järjestämisen.

Yhteyshenkilömme Kansallismuseon puolelta liiketoiminnan kehityspäällikkö Hannele Lindell oli valmistellut ja koordinoinut vierailumme.  Hannele oli mukana koko vierailumme ajan samalla tutustuen jäsenistöömme. Kiitos siis Hannelelle sekä Elinalle, Heidille, Eerolle mielenkiintoisesta vierailusta.

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

Tekstin vieressä näette Ystävien hallitusjäsen Matti Heimosen ottamia kuvia Kokoelmakeskuksen vierailulta. Lisää näitä voitte tarkastella nettisivujemme Kuvagalleria-välilehdestä.

Merikasarmin vierailu 16.1.2024

Katajanokan Merikasarmin vierailu varattiin täyteen kahdessa tunnissa. Eikä ihme, sillä varsinkaan muutama vuosi sitten valmistuneen remontin jälkeen Ulkoministeriön tiloihin ei juuri vierailuryhmiä ole päästetty. Saimme vielä isännäksemme ja oppaaksemme Jyrki Paloposken, joka on hyvin perehtynyt aiheeseen ja kirjoittanut aiheesta upean kirjan ”Merikasarmin historia”.

Katajanokan kasarmi oli Ludvig Engelin ensimmäinen suuri rakennushanke Helsingissä. Työ alkoi vuonna 1816 ja loppuvuodesta 1819 ensimmäiset sotilaat asettuivat kasarmiin. Oppaamme perehdytti meidät Katajanokan historiaan vuodesta 1700 alkaen sekä itse Merikasarmin rakennuskompleksin vaiheisiin rakennusvaiheesta alkaen. Sota- ja meriväkien käytössä kasarmi oli vuoteen 1970 asti. Ulkoministeriö muutti perusteellisten korjaus- ja uudisrakennustöiden jälkeen rakennuksiin vuonna 1989. Kyseisen kunnostustyön yhteydessä päärakennuksen kivijalkaan, joka siihen asti oli ollut varastotilana, rakennettiin Engel-sali Ulkoministeriön edustustilaksi. Tässä kauniissa punatiiliholvatussa salissa saimme nauttia historiasta kaikilla aisteilla.

Pääsimme myös kiertämään rakennuksen käytävillä, auloissa ja neuvottelutiloissa. Tilat on nimetty edesmenneiden merkittävien Ulkoministeriössä palvelleiden mukaan. Neuvotteluhuone Hakkaraisessa ihastelimme menneen ajan tyylikkyyttä ja kuulimme sekä oppaamme että yhdistyksen puolelta vierailun järjestäneen Matti Heimosen tarinoita ulkoasianhallinnon henkilöistä ja sattumuksista. Rafael Hakkarainen nimitettiin vuonna 1921 valtiopäivien juhlamenojen ohjaajaksi ja pian myös ulkovaltojen lähettiläinen esittelijäksi eli protokollapäälliköksi, missä asemassa hän pysyi vuoteen 1945. Rafael oli siis Matin edeltäjä. Kävimme myös neuvottelutila Halosessa. Nimeämisessä oli tehty poikkeus vallitsevasta linjasta, mutta toki vakuuttavia perusteluja päätökselle löytyi. Kyseisen tilan elävöittämiseen olisi asiantuntevan jäsenistömme mielestä kuitenkin aihetta. Kaivattiin suomalaista taidetta seinille ja ikkunalaudoille.

Kokonaisuus sai kuitenkin meidän vierailijoiden yleisen hyväksynnän. Historian monikerroksellisuus on otettu hyvin huomioon samoin Engelin kädenjälki. Ajassa kuitenkin eletään ja niinpä Merikasarmi-kompleksin sydämenä toimiva nelikulmion muotoinen sisäpiha, entinen tykkipiha, on nykyään Martti Ahtisaari aukio.

Vaikuttava vierailu, kiitos Jyrki ja kiitos Matti.

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

Tämän tekstin vieressä näkyvät kuvat Merikasarmista ovat hallitusjäsen Matti Heimosen ottamia.

Retki Hämeenlinnaan 22.3.2017

Pieni matkakertomus

Kun saavuimme Hämeenlinnaan, ensimmäiseksi tutustuimme Sibelius – museoon seikkaperäisellä opastuksella Sibeliuksen elämästä. 

Ilmeni,että joukossamme oli retkeläinen, jolla oli ollut Sibeliuksen lasten kanssa yhteisiä leikkejä sekä toinen henkilö, jonka isoäiti oli asunut Borgin, Sibeliuksen isoäidin talossa. Tuohon taloon Jean Sibeliuksen lapsuuden perhe muutti, kun isä - Sibelius kuoli Jannen ollessa vasta kaksivuotias. Kotipiirissä häntä nimitettiin Janneksi.

Lääkäri – isän perhe oli asunut Porvoon seudulla Sibbe – nimisessä talossa, joka muuttui Sibbes - ja viimein Sibelius – muotoon sukunimeksi. Hämeenlinnaan Christian Sibelius muutti lääkärin ammattiinsa perheineen vuonna 1865.

Retkellä lounastimme hyvää torvisienikeittoa Tiirinkoskella. Tilalla kasvatetaan lampaita ja ylämaankarjaa. Heillä on tuotemyyntiä mm. härkäpapuja. Olipa sinne jännittävän kapea tie! Taitava kuljettaja piti ison linja-auton tiellä. 

Emma – oppaan mukana jatkui kiertely Hämeen linnassa, joka perustettiin 1200 – luvun lopulla. Tarkkaa kirjausta ei asiasta ole. Linna rakennettiin kivestä ja myöhemmin tiilestä suuremmaksi. Sitä käytettiin myöhemmin varastona sekä viimeiseksi vankilana. Miehille rakennettiin uusi vankilasiipi, naiset olivat linnan puolella aina 1960 – luvulle asti.

Opas vei meidät ensin vanhan kaivon äärelle, johon oli saatu vesi sisäpihalta sateen valuessa sinne. Kaivo saastui, koska vesi valui suoraan maata pitkin. Mutta olihan olut puhdasta ja puhtia antavaa juomaa! Sitä saivat linnan työläiset neljä litraa päivässä, kun ruokapalkalla elivät.

Lisäksi he saivat kilon leipää päivässä ja viisi paria kenkiä vuodessa.

Työläiset asuivat ahtaasti, 80 henkeä huonetta kohti. Lisäksi he asuivat pimeässä, sillä ikkunoita ei ollut kivijalassa. Jokaiseen huoneeseen väki kulki linnapihan kautta. Näin varmistettiin, ettei ollut linnaan kuulumattomia liikkeellä. Seudun naisiakin oli työssä linnassa. Oli harvinaista, että naiset lähtivät kodin ulkopuolelle työhön.

Oljet laitettiin lattialle vuoteeksi ja nuotio keskelle lämmöksi. Sattuikin usein tulipaloja. Nuotio korvattiin turvallisemmalla hiilipannulla myöhemmin. Työväki asui alimpana arvojärjestyksen mukaisesti. He eivät saaneet nousta ylempiin kerroksiin. Näin ollen linnan kappelikin oli kivijalassa, että he pääsivät jumalanpalvelukseen, johon heidän edellytettiin menevän. Palvelus oli latinaksi. Saarnan ymmärtämiseksi seinille oli maalattu raamatullisia kuvia. Pitkästyttävää taisi olla siitä huolimatta! Tämä ala – kappeli oli myöhemmin linnan leipomona. Seinäkuvat oli kalkittu valkoiseksi, joten niitä emme päässeet ihmettelemään.

Kuljimme myös ylempiarvoisten asuinkerroksissa. Joitain linnan saleja ja uudempaa kappelia käytetään nykyisin juhlatarkoituksiinkin.

Linna ei kulkenut sukuperintönä, vaan kuningas nimitti päälliköt, voudit, linnan isänniksi. He perheineen eivät asuneet linnassa.

Linnaan kuuluu kummitukset. Tarinan mukaan, kun Gustav II Adolf vieraili linnassa 1600 – luvulla, hänellä oli kissansa mukana. Kissa unohtui linnaan ja on ikävissään kummitellut myöhemmin. Herkät kävijät ovat yhä näin todenneet. 40 vuotta sitten, kun linnaa restauroitiin, yön aikana oli ilmestynyt kissan jälkiä lattiaan. Ne olivat hyvin painautuneet lattiatiileen, että mekin ne näimme.

Kummitusjutun jatkeeksi lisään pari tarinaa.

Sääksmäki on lähellä Hämeenlinnaa. Siellä on Hakoisten Linnavuori, joka näkyy lehdettömään aikaan hyvin moottorielle. Tarinan mukaan, kun novgorodilaiset lähestyivät linnaa, he pelästyivät pahan kerran ja kääntyivät takaisin omille mailleen. Linnavuori oli yön aikana jäätynyt. Se kimalteli aamuauringossa kuin lasi. Niinpä linnaan hyökkäävät torjuttiin luonnollisella tavalla. Kiistellään, että Linnavuori olisi ollut Rapolan kannas. Hakoisten kukkula näyttää enemmän vuorelta!

Liisa - retkeläinen kertoi isojaon kartassa olevan kirjoituksen, kun Gustav III kiersi ”Itämaata” Sipoossa. Kartassa lukee: ”Å detta plats åt hans kungliga majestet Gustav den Tredje frukost den 26.6.1775 på bara marken.” Ajatella, kuningas aamiaisti paljaalla maalla!

Retken kirjasi Leena Kontunen