Retket

Keskiaikaista merellistä historiaa Tallinnassa 5.3.2025 

Tallinnan matkan teemana oli ”keskiaikaiset laivalöydöt ja niiden konservointi”. Matka herätti kiinnostusta niin paljon, että paikat täyttyivät tammikuussa muutamassa päivässä ja jonotuslistakin oli pitkä.

Matkalla oli myös neljä hiljattain yhdistykseemme liittynyttä uutta jäsentä, jotka toivotettiin tervetulleeksi. Saimme mukaamme myös Suomen Kansallismuseon liiketoiminnan kehityspäällikkö Hannele Lindellin. Hannele on museon yhdyshenkilö yhdistyksemme suuntaan. 

Menomatkalla m/s Finlandian kokouskeskuksen tiloissa saimme aamupalan jälkeen nauttia Suomen Kansallismuseon konservointiyksikön päällikön Eero Ehannin esityksestä. Monin havainnollisin kuvin ja mielenkiinnon herättävin tarinoin eteemme ”maalattiin” tarina kahden keskiaikaisen koggi-laivan löytymisestä Tallinnasta hiekan ja saven alta, niiden siirroista, puhdistuksista ja konservoinneista sekä lopulta asettamisesta näytteille. Koggiksi sanotaan keskiaikana Itämerellä laajalti käytössä ollutta purjealusta.  

Satamassa meitä odotti bussi, joka oli käytettävissämme koko päivän. Ensimmäisenä kohteena oli Tallinnan merimuseon Lentosatama, jonka päärakennuksen vieressä olevassa teltassa viimeksi löydetty hylky on konservoitavana. Hylky, joka on osoittautunut yhdeksi Euroopan kaikkien aikojen suurimmista keskiaikaisista laivalöydöistä. Eero ja hänen yhtiökumppaninsa lehtori Heikki Häyhä esittelivät työmaataan. Pääsimme myös kiipeämään laivaan ja kävelemään 1300-luvulla peräisin olevien tammilankkujen päällä. Lankkujen päältä ja raoista on poistettu mittavat määrät hiekkaa ja savea. Työ on yhä kesken, mutta jo tähän saakka maa-aineksen seasta on löytynyt vaikka mitä, puulusikoista ja jalkineista eläinten luihin. 

Merimuseon johtaja Urmas Dresen toivotti meidät tervetulleeksi museoonsa ja kertoi Lentosataman alueen kehittämisestä sekä tavoitteestaan asettaa suomalaisvetoisesti konservoitu arvokas hylky esille läheiseen peruskorjattavaan vanhaan rakennukseen. Muutaman vuoden päästä olisi siis taas syytä matkaan Suomenlahden eteläpuolelle. 

Lentosataman hiljattain uusituissa näyttelyissä kiertelimme ennen museoravintolassa nautittua lounasta. ”Yhden laivan tarina” eli näyttely Estoniasta kiinnosti erityisesti ja herätti muistoja itse kullakin. Moni matkalle osallistujista vieraili tässä Viron suosituimmassa, vuonna 2012 avatussa, museokohteessa ensi kertaa.  

Tauon merelliseen teemamme saimme vierailulla Suomen suurlähetystössä Toompean mäellä. Suurlähettiläs Vesa Vasara oli saanut kutsun Tanskan kuninkaalta päivällisille Helsinkiin, jota hän ymmärrettävästi noudatti. Hänen sijastaan lehdistöneuvos Sanna-Leena Immanen kertoi, ja hyvin kertoikin, mm. maakuvastamme Virossa ja vastasi hienosti lukuisiin tekemiimme kysymyksiin. Läheisen naapurimaamme ajankohtaiset asiat kiinnostavat. Suurlähetystön tilat ja näkymät yli vanhan kaupungin tekevät aina vaikutuksen. 

Vierailun viimeinen kohde oli Merimuseon Paks Margareta. Kaupungin muurin osana oleva puolustustorni on rakennettu 1500-luvulla. Merimuseo sai tornin käyttöönsä 1980-luvun alussa ja uusittuna se avattiin yleisölle 2019. Pysyväisnäyttelyn keskiössä on aiemmin Kardiorgin puistoalueelta löytynyt 1400-luvulta rakennetun koggi-laivan hylky, joka konservoinnin jälkeen nostettiin kaupunginmuurin yli museon sisälle. Nautimme Eeron eläväisestä esityksestä hylyn vaiheista sekä tutustuimme Viron merenkulun eri aikakausia kertovaan näyttelyyn puolustustornin eri kerroksissa.  

Paluumatkalla laivalla sulattelimme päivän antia ja samalla nautimme buffet-pöydän antimista. Eeroa kovasti kiitimme ja hän lupasi olla käytettävissä jatkossakin esimerkiksi teemoista repatriaatio ja museoiden kansainvälinen yhteistoiminta. Me puolestamme lupasimme kuunnella tarkasti Eeron esityksiä tukitoiveiksi Kansallismuseon hyväksi. Katsetta siirrettiin jo seuraaviin kevään tapahtumiin ja tulevien vuosien matkatoiveisiin, ainakin Ahvenenmaata, Gotlantia ja Tukholmaa ehdotettiin. 

Kiitos Eerolle erinomaisesta opastuksesta. Matille kiitos suurlähetystövierailun mahdollistamisesta ja Hannelle kiitos museon ajankohtaisista kuulumisista.

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

Historiallinen Uppsala 19–22.8.2024

Olympiaterminaaliin kokoontui 30 Ystävää valmiina nousemaan laivaan ja aloittamaan matkan kohti länttä. Yhdistyksemme edellinen matka ulkomaille, viisi vuotta sitten, suuntautui myös Ruotsiin. Nyt aika ja olosuhteet tuntuivat sopivilta aloittaa ulkomaanmatkailu uudelleen. Tukholman sijaan matkamme kohde oli tällä kertaa historiallinen Uppsala.      

Tukholmassa meitä odotti bussi, jolla matkasimme mukavasti Uppsalaan. Aurinkoisten maisemien vaihtuessa kuuntelimme matkanjohtajamme Bernt Moreliuksen taustoitusta Ruotsin historiasta ja nykypäivästä. Itse Uppsalaan pääsimme tutustumaan kävellen kohteelta toiselle. Kantavana teemana oli itseoikeutetusti yliopisto. Pohjoismaiden vanhin, vuonna 1477 perustettu, ylipisto on ollut kaupungissa aina vahvasti läsnä ja on edelleenkin. Vierailimme Gustavianumissa, Uppsalan yliopiston vanhimmassa rakennuksessa, joka on nimetty Kustaa II Adolfin mukaan ja rakennettiin 1620-luvulla. Yliopiston päärakennuksena aikanaan toimineessa rakennuksessa on nyt yliopistomuseo. Museo oli vasta hiljattain avattu viisi vuotta kestäneen peruskorjaus- ja uudistyön jälkeen. Asiantuntevalla opastuksella meille esiteltiin lääketieteellisiä leikkelynäytöksiä varten rakennettu ja upeasti restauroitu ”anatominen teatteri”. Museon arvokkaista kokoelmista esillä laajassa näyttelyssä oli mm. augsburgilainentaidekaappi, joka on annettu lahjana Kustaa II Adolfille vuonna 1620.

Saimme hyvän opastuksen myös Carolina Redivivassa, joka on yliopiston kirjaston päärakennus ja yksi Pohjoismaiden suurimmista ja vanhimmista kirjastoista. Kirjaston näyttelyssä saatoimme tutustua ”Hopearaamattuun”, joka on gootinkielinen teos 500-luvun Veronasta ja yksi kuuluisimpia käsikirjoituksia maailmassa. Kirja päätyi sotasaaliina Prahasta Ruotsiin 1600-luvulla. Yliopistoteemaan liittyi myös vierailu VästgötaNationilla. Uppsalan opiskelijat ovat järjestäytyneet 1600-luvulta alkaen omiin osakuntiinsa. Kuulimme seikkaperäisesti kyseisen osakunnan historiasta ja erilaisista sattumuksista, mutta myös yhteyksistä suomalaisiin osakuntiin. Täälläkin meidät otettiin lämpimästi vastaan.

Yliopiston lisäksi Uppsala on kuuluisa tuomiokirkostaan. Pohjoismaiden suurimman kirkon rakentaminen aloitettiin vuonna 1272 ja viimeisteltiin vasta 1500-luvun alussa. Saimme suomenkielisen meitä varten räätälöidyn Suomi kytkennät huomioivan opastuksen. Keskeisellä paikalla on Kustaa Vaasan 1580-luvulla valmistunut hautamuistomerkki, jossa on Ruotsin silloisten maakuntien vaakunoita ml. Häme, Karjala, Satakunta ja Varsinais-Suomi. Lisäksi hautamuistomerkissä on näkyvästi esillä Suomen suurruhtinaskunnan komea leijonavaakuna, vanhin tunnettu versio Suomen vaakunasta. Nykyisten naapurivaltioiden vuosisatainen yhteinen historia on tuomiokirkossa läsnä. Olipa mielenkiintoista ja vaikuttavaa. Kirkon juurelle palasimme vielä illalla nauttimaan yhteisestä päivällisestä Domtrappkällaren-nimiseen perinteikkääseen kellariravintolaan. Rakennuksen vanhimmat osat ovat peräisin tuomiokirkon rakentamisen ajoilta. Tiloja ovat käyttäneet mm. useat osakunnat ja yksi kellarin huoneista on toiminut opiskelijoiden arestihuoneena, josta muistona ikkunoissa edelleen olevat kalterit. Tämän kaiken historian kerrostuksellisuuden keskellä ruoka maistui ja juttua riitti päivän kokemuksista.

Majapaikkamme Uppsalassa oli pieni kaunis boutiquehotelli 1900-luvun alkuvuosilta kaupunkia halkovan joen varrella. Hyvin nukutun yön ja maittavan aamupalan jälkeen suuntasimme kaupungin liepeille Hammarbyhyn, jonne maailmankuulu tiedemies, kasvitieteilijä Carl von Linne (1707–1778) oli rakennuttanut maatilan. Kaunis miljöö ja selkeä opastus tekivät vaikutuksen. Linnen merkitystä ja elämäntyötä pohjustettiin jo Uppsalassa, kun edellisen päivän kierroksen aluksi saimme ihailla Uppsalan kasvitieteellisen puutarhaa, joka Linne professorina laajennutti merkittäväksi ja tunnetuksi. Matkalla Tukholmaan poikkesimme vielä Skoklosterin linnaan, joka on yksi parhaiten säilyneistä barokkilinnoista maailmassa. Valtakunnanmarski Carl Gustaf Wrangel rakennutti linnan 1600-luvulla Mälarenin rannalle ja se on Ruotsin kautta aikojen suurin yksityisomistuksessa ollut linna. Nykyisin linna on valtion omistuksessa. Konservointityöt olivat käynnissä linnan ylimmässä kerroksessa, toivottavasti rahat riittävät ylläpitoon. Jälleen kerran aivan erinomainen opastus selkoruotsiksi. 

Matkamme huipentui vierailuun Suomen suurlähettilään residenssissä Tukholman keskustassa. Suurlähettilään sijainen, ministeri Janne Jokinen, otti meidät vastaan ja esitteli residenssin historian ja sen kulttuuriaarteita. Voimme olla ylpeitä, että tasavallallamme on tällainen edustustila ja näyteikkuna meille niin tärkeän naapurimaan pääkaupungissa.

Matkan ainoat sadepisarat saatiin matkalla Värtanin satamaan, mutta se ei matkan kokonaisuuteen enää vaikuttanut. Matka oli kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut. Matkan suunnitteli ja asiantuntevana oppaana toimi Bernt Morelius, joka on ollut yhdistyksemme kantavia voimia koko kohta 10-vuotisen historian ajan. 

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

Puheenjohtajan matkakertomusta säestävät varapuheenjohtaja Matti Heimosen ottamat Uppsala-kuvat (vasemmalla). Lisää matkakuvia on nähtävissä yhdistyksen sivujen Kuvagalleria-välilehdestä.

Merellinen museoretki Turkuun 29.5.2024

Retki Turkuun oli ollut Ystävien vierailusuunnitelmassa jo jonkin aikaa. Viime vuonna kohteeksi valikoitui Suomen Merimuseo Kotkassa Ruotsinsalmi näyttelyineen. Tänä vuonna oli sitten toisen valtakunnallisen merimuseon, Forum Marinumin, vuoro. Merenkulun perinteet ovat Turussa vahvat ja ulottuvat pitkälle Suomen historiaan. Myös merellisen museotoiminnan perinteet alkavat varhain, jo 1930-luvulta. Suomen ensimmäinen museolaiva Sigyn hankittiin Turkuun talvisodan aattona 1939. Vuonna 1998 perustettu Merikeskus Forum Marinum on jatkumoa turkulaisille merimuseoille. Merikeskuskonsepti oli tuolloin aikaansa edellä. Haluttiin olla enemmän kuin museo, tavoitteena oli olla merellinen kohtauspaikka ihmisille, merellisille toimijoille ja tapahtumille. Forum Marinum sisältää jo itsessään kaksi museota, nimittäin merenkulun valtakunnallisen vastuumuseon ja merivoimien museon. Merikeskuksen ”pihapiirissä” ovat lisäksi myös Sigyn, Bore ja Åbo Akademin merihistorian laitos. Myös ravintolatoiminta on ollut osa konseptia alkuvuosista alkaen.

Aurinkoisena aamuna 29.5. lähdimme Helsingistä AT-linesin bussilla luottokuljettajamme Mattsin kyyditsemänä kohti Turkua. Aurinko helotti vieläkin lämpimämpänä perillä Turun linnan kupeessa Aurajoen rannalla. Päivämme alkoi auditorio Ruumassa kahdella lyhyellä esityksellä. Hankepäällikkö Ville-Matti Rautjoki Turun museokeskuksesta kertoi Historian - ja tulevaisuuden museon suunnittelun etenemisestä. Turun linnan ja matkustajasataman väliin sijoittuvan uuden museon tavoitteena on kertoa tarinoita Turun ja Suomen historiasta. Tulevaisuudesta kertomisessa on vielä ymmärrettäviä haasteita ratkaistavaksi. Museorakennuksen arkkitehtuurikilpailun tulos julkaistaan lähiaikoina ja sitten vaan rakennustyöt käyntiin, että päästään vierailulle. Voisimme ehkä ottaa uudiskohteen retkisuunnitelmaamme vuodelle 2031.

Kuulimme myös toimitusjohtaja Ulla Teräksen tervetulotoivotuksen ja hyvän esityksen Merikeskuksen kehittämissuunnitelmista tuleville vuosille. Alkavan kesän osalta Tall Ships Races -tapahtuma tuo jälleen kerran kaiken kokoisia purjelaivoja Aurajoen rannoille. Hienoimmasta päästä olevat suuret purjelaivat ovat kylläkin toki jo paikalla, Suomen Joutsen (1902) Merikeskuksen edustan laiturissa ja Sigyn (1887) lähietäisyydellä yläjuoksun suunnassa.

Suomen Joutsenen viiteen elämään (ranskalais- ja saksalaiskaudet, vuodet merivoimien palveluksessa sekä merimiesammattikouluna ja museolaivana) tutustuttiin kahdessa ryhmässä Tuomas Värjön ja Heidi Vanhasen opastuksilla. Tuomaksen opastuksessa painotettiin 1930-luvun nuoren kansakunnan laivaston koululaivavuosia ja Heidin opastuksessa laivan historian kerroksellisuutta kokonaisuutena. Laiva ei ollut vielä avoinna yleisölle, mutta hienoa että pääsimme ”ombord” ja samalla todistamaan laivamestarin johdolla tehtäviä huoltotöitä ennen kesäsesongin alkua.

Sitten olikin lounaan aika Merikeskuksen yhteydessä toimivassa ravintola Göranissa. Ravintolan vetonaulana on purjevene Daphne, jonka Göran Schildt on tehnyt kuuluisaksi monilla lukuisille kielille käännetyillä kirjoillaan. Lounaan lomassa kuulimme Daphnen vaiheista alkaen valmistumisesta Ruissalon telakalla Turussa vuonna 1935 päätyen entisöitynä Forum Marinumin veneen mittojen mukaan remontoituun ravintolatilaan vuonna 2002. Paneuduimme myös Daphnen ensimmäiseen purjehdukseen vuonna 1947. Matka suuntautui Ruotsin ja Tanskan poikki ensin Pohjanmerelle ja siitä Ranskan kanavien kautta Välimerelle ja edelleen Italian Rapalloon. Kirjailija toteutti näin talvisodan rintamalla sisimmässään virinneen lähtemättömän ajatuksen: Jos minä tästä selviän hengissä, purjehdin omalla veneellä Välimerelle. Jotkut meistä käyttivät hyväkseen saamaamme erikoislupaa astua (sukkasillaan) Daphnen kannelle, samalla tuli toki tarkastettua sisätilat. Eräs jäsenemme kertoi lukeneensa kaikki Göran Schildtin kirjat Daphnen matkoista, mutta pääsi vasta nyt kohtaamaan itse veneen.

Ehdimme lopuksi vielä pikaisesti tutustua Forum Marinumin laajaan näyttelytarjontaan kukin kiinnostuksensa mukaisesti. Ehtipä joku käydä museolaiva Borellakin. Tapsimme myös sattumoisin vapaaehtoistyöntekijä Arnoldin, joka auliisti tarjosi tietämystään näyttelyihin ja merenkuluun liittyvistä asioista. Merillä koko työuransa viettänyt Arnold on yksi merikeskuksen ”kanssaihmettelijöistä”, jotka ovat saaneet vuosien mittaan kauttaaltaan hyvää palautetta museovierailta.

Vierailu aloitettiin tervan tuoksuiselta museokaupalta ja sinne se myös päätettiin. Forum Marinumin museokaupan erikoisuus on lattia, joka on tehty Suomen Joutsenen vanhoista kansilankuista. Museokaupat ovat tärkeitä museoilleen niin taloudellisesti kuin imagollisesti. Kestävyys, ekologisuus, vastuullisuus ja paikallisuus yhdistetään museokauppojen tuotevalikoimaan, niin myös Forum Marinumin osalta. Ostosten myötä olimme osaltamme tukemassa näitä tärkeitä asioita. Mainittakoon vielä, että uusi Daphne -postimerkki täydensi muista museolaivoista aiemmin tehtyjä merkkejä, joita on saavissa vain Forum Marinumin museokaupassa.

Toisena kohteena meillä oli Sibeliusmuseo. Betonibrutalismia edustava rakennus valmistui vuonna 1968, mistä lähtien museo on sijainnut nykyisellä paikallaan Turun tuomiokirkon, arkkipiispan virka-asunnon ja Aurajoen läheisyydessä Piispankadulla. Åbo Akademin musiikkihistoriallisen museon perusta luotiin jo 1926. Säveltäjämestari Jean Sibelius antoi nimensä museon käyttöön vuonna 1949. Saimme rinnakkaiset opastukset Sibeliuksen elämään sekä vaihtuvaan näyttelyyn ”Mer än bara gubbar”, jossa on esillä lahjoituksena saatuja taide-esineitä. Suuri osa niistä muotokuvia vaikutusvaltaisista miehistä, jotka ovat tukeneet Åbo Akademin toimintaa. Museossa järjestetään paljon konsertteja, jotka yleensä sisältyvät museon pääsylippuun.

Juuri ennen kuin ”näyttelyähky” oli alkamassa siirryimme naapurissa olevaan Hus Lindmanin kartanorakennukseen, jossa Sibeliusmuseo oli aiemmin toiminut. Ravintola Gräddassa kahvit ja pikkumakeat nautittuamme sekä sopivan tovin vielä pihamaalla seurusteltuamme aloitimme paluumatkamme Helsinkiin.

Suomen Joutsen ja Daphne taisivat olla monen osallistujan mielestä retkemme mieliinpainuvimmat kohteet. Palautteesta päätellen tämäkin matkamme oli onnistunut. Kiitos Forum Marinum ja Ulla Teräs, kiitos Ville-Matti Rautjoki ja kiitos Sibeliusmuseo.

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

Puheenjohtajan tekstin liitteinä näette muutamia hänen ja varapuheenjohtaja Matti Heimosen ottamia kuvia Turun retkeltä.

Näyttelyavajaiset Kotkassa 18.4.2024

”Oceanista – Muoti ja meri”

Näyttely kertoo merellisten aiheiden matkasta arkivaatteisiimme ja kansainvälisille muotiareenoille. Tanskan merimuseossa alun perin tuotettu ja siellä kävijäennätyksiä rikkonut näyttely on nyt esillä Suomen merimuseossa Kotkassa 19.4.-29.9.2024.

Näyttelyn avasi Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila ja ohjelman juonnosta haastatteluista vastasi meille myös tuttu kokoelmapäällikkö Heidi Rajala. Kuultiin myös Tanskan kuninkaallisen akatemian visuaalisen suunnittelun instituutin apulaisprofessori, kuraattori Maria Mackinneyn ajatuksia. Avajaisissa oli läsnä paljon ulkomaisia museo- ja muotivaikuttajia sekä diplomaatteja.

Itse näyttelyn taianomaisesta tunnelmasta pääsee varmasti vielä paremmin nauttimaan seuraavalla käyntikerralla. Nyt Vellamon tilat täyttivät avajaisvierainen iloinen puheensorina ja riemukkaat kohtaamiset.

Matkassa oltiin 15 Ystävän ja 12 muun kutsuvieraan mukavalla porukalla Yhdistyksemme järjestämällä bussikuljetuksella.

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

”Sisäkengät mukaan” – Ystävien vierailu Kansallismuseon kokoelmakeskuksessa Vantaalla 22.3.2024

”Tämä on ainutlaatuinen paikka maailmassa”.

Vierailumme alkoi kahvituksen jälkeen kokoelmapalvelupäällikön Heidi Rajalan ja konservointiyksikön päällikön Eero Ehantin esityksillä paikasta missä olimme ja työstä, jota siellä tehdään. Saimme hyvän käsityksen kokoelma- ja konservointityön merkityksestä osana Kansallismuseon toimintaa.

Vantaan Hakkilassa sijaitsevassa rakennuksessa on neliöitä paljon (34 000) ja kuutioita vieläkin enemmän, mutta säilytettäviä ja konservoitavia esineitä on myöskin paljon (550 000 kpl). Valitettavasti vain pieni osa tästä kokonaisuudesta pääsee koskaan näytteille. Työ on kuitenkin hyvin merkityksellistä, koska jälkipolville ajastamme arvioitavaksi jäävät juuri ne esineet ja ilmiöt, joita juuri nyt tallennetaan.

Eeron toteamus paikan ainutlaatuisuudesta ymmärrettiin viimeistään kierroksellamme, jossa pääsimme kurkistamaan säilytystiloihin ja konservoinnin työtiloihin. Meille esiteltiin mm. konservoinnin tarpeisiin suunniteltuja erikoislaitteita, joita ei muualta Suomesta eikä edes maailmalta museokäytössä löydy. Tällainen oli aivan uusi kotimaista tuotantoa oleva subkriittinen laitteisto lempinimeltään ”Pyhä Yrjö”, jossa lämmön ja paineen avulla käsitellään rautaa. Myös hylyistä veden alta nostetut esineet ja niiden konservointiprosessit herättivät ison mielenkiinnon.

Vierailumme yhteyteen järjestettiin teekannun luovutustilaisuus. Lahjoitimme Kansallismuseolle uusrokokoota edustavan kultaseppä Johan Fabian Fincke vuonna 1858 valmistaman hopeisen teekannun. Lahjoituksen oli saapunut vastaanottamaan Kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila, joka kauniissa sanoissaan kiitti lahjoituksesta ja korosti työmme merkitystä. Intendentti Jouni Kuurne kertoi vielä Fincken ja hopeakannun tarinat mielenkiintoisen ammattimaisesti ja ymmärrettävästi.

Kierroksemme maailmaluokan säilytystiloissa erittäin ammattitaitoisen ja motivoituneen henkilöstön opastamana päättyi ”unboxing” toiminnan esittelyyn. Esineitä puretaan laatikoista, tunnistetaan, puhdistetaan, kuvataan, luetteloidaan ja pakataan uudelleen. Kymmenen hengen koulutettu vapaaehtoisryhmä voi toimia samanaikaisesti näkemässämme tilassa ammattilaisten apuna tässä tärkeässä työvoimavaltaisessa työvaiheessa. Halukkuutta toimintaan tuntui keskuudessamme olevan ja niinpä otamme työn alle päivän mittaisen koulutuspäivän järjestämisen.

Yhteyshenkilömme Kansallismuseon puolelta liiketoiminnan kehityspäällikkö Hannele Lindell oli valmistellut ja koordinoinut vierailumme.  Hannele oli mukana koko vierailumme ajan samalla tutustuen jäsenistöömme. Kiitos siis Hannelelle sekä Elinalle, Heidille, Eerolle mielenkiintoisesta vierailusta.

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

Tekstin vieressä näette Ystävien hallitusjäsen Matti Heimosen ottamia kuvia Kokoelmakeskuksen vierailulta. Lisää näitä voitte tarkastella nettisivujemme Kuvagalleria-välilehdestä.

Merikasarmin vierailu 16.1.2024

Katajanokan Merikasarmin vierailu varattiin täyteen kahdessa tunnissa. Eikä ihme, sillä varsinkaan muutama vuosi sitten valmistuneen remontin jälkeen Ulkoministeriön tiloihin ei juuri vierailuryhmiä ole päästetty. Saimme vielä isännäksemme ja oppaaksemme Jyrki Paloposken, joka on hyvin perehtynyt aiheeseen ja kirjoittanut aiheesta upean kirjan ”Merikasarmin historia”.

Katajanokan kasarmi oli Ludvig Engelin ensimmäinen suuri rakennushanke Helsingissä. Työ alkoi vuonna 1816 ja loppuvuodesta 1819 ensimmäiset sotilaat asettuivat kasarmiin. Oppaamme perehdytti meidät Katajanokan historiaan vuodesta 1700 alkaen sekä itse Merikasarmin rakennuskompleksin vaiheisiin rakennusvaiheesta alkaen. Sota- ja meriväkien käytössä kasarmi oli vuoteen 1970 asti. Ulkoministeriö muutti perusteellisten korjaus- ja uudisrakennustöiden jälkeen rakennuksiin vuonna 1989. Kyseisen kunnostustyön yhteydessä päärakennuksen kivijalkaan, joka siihen asti oli ollut varastotilana, rakennettiin Engel-sali Ulkoministeriön edustustilaksi. Tässä kauniissa punatiiliholvatussa salissa saimme nauttia historiasta kaikilla aisteilla.

Pääsimme myös kiertämään rakennuksen käytävillä, auloissa ja neuvottelutiloissa. Tilat on nimetty edesmenneiden merkittävien Ulkoministeriössä palvelleiden mukaan. Neuvotteluhuone Hakkaraisessa ihastelimme menneen ajan tyylikkyyttä ja kuulimme sekä oppaamme että yhdistyksen puolelta vierailun järjestäneen Matti Heimosen tarinoita ulkoasianhallinnon henkilöistä ja sattumuksista. Rafael Hakkarainen nimitettiin vuonna 1921 valtiopäivien juhlamenojen ohjaajaksi ja pian myös ulkovaltojen lähettiläinen esittelijäksi eli protokollapäälliköksi, missä asemassa hän pysyi vuoteen 1945. Rafael oli siis Matin edeltäjä. Kävimme myös neuvottelutila Halosessa. Nimeämisessä oli tehty poikkeus vallitsevasta linjasta, mutta toki vakuuttavia perusteluja päätökselle löytyi. Kyseisen tilan elävöittämiseen olisi asiantuntevan jäsenistömme mielestä kuitenkin aihetta. Kaivattiin suomalaista taidetta seinille ja ikkunalaudoille.

Kokonaisuus sai kuitenkin meidän vierailijoiden yleisen hyväksynnän. Historian monikerroksellisuus on otettu hyvin huomioon samoin Engelin kädenjälki. Ajassa kuitenkin eletään ja niinpä Merikasarmi-kompleksin sydämenä toimiva nelikulmion muotoinen sisäpiha, entinen tykkipiha, on nykyään Martti Ahtisaari aukio.

Vaikuttava vierailu, kiitos Jyrki ja kiitos Matti.

Tapio Maijala

Kansallismuseon ystävien puheenjohtaja

Tämän tekstin vieressä näkyvät kuvat Merikasarmista ovat hallitusjäsen Matti Heimosen ottamia.

Retki Hämeenlinnaan 22.3.2017 – pieni matkakertomus

Kun saavuimme Hämeenlinnaan, ensimmäiseksi tutustuimme Sibelius – museoon seikkaperäisellä opastuksella Sibeliuksen elämästä. 

Ilmeni,että joukossamme oli retkeläinen, jolla oli ollut Sibeliuksen lasten kanssa yhteisiä leikkejä sekä toinen henkilö, jonka isoäiti oli asunut Borgin, Sibeliuksen isoäidin talossa. Tuohon taloon Jean Sibeliuksen lapsuuden perhe muutti, kun isä - Sibelius kuoli Jannen ollessa vasta kaksivuotias. Kotipiirissä häntä nimitettiin Janneksi.

Lääkäri – isän perhe oli asunut Porvoon seudulla Sibbe – nimisessä talossa, joka muuttui Sibbes - ja viimein Sibelius – muotoon sukunimeksi. Hämeenlinnaan Christian Sibelius muutti lääkärin ammattiinsa perheineen vuonna 1865.

Retkellä lounastimme hyvää torvisienikeittoa Tiirinkoskella. Tilalla kasvatetaan lampaita ja ylämaankarjaa. Heillä on tuotemyyntiä mm. härkäpapuja. Olipa sinne jännittävän kapea tie! Taitava kuljettaja piti ison linja-auton tiellä. 

Emma – oppaan mukana jatkui kiertely Hämeen linnassa, joka perustettiin 1200 – luvun lopulla. Tarkkaa kirjausta ei asiasta ole. Linna rakennettiin kivestä ja myöhemmin tiilestä suuremmaksi. Sitä käytettiin myöhemmin varastona sekä viimeiseksi vankilana. Miehille rakennettiin uusi vankilasiipi, naiset olivat linnan puolella aina 1960 – luvulle asti.

Opas vei meidät ensin vanhan kaivon äärelle, johon oli saatu vesi sisäpihalta sateen valuessa sinne. Kaivo saastui, koska vesi valui suoraan maata pitkin. Mutta olihan olut puhdasta ja puhtia antavaa juomaa! Sitä saivat linnan työläiset neljä litraa päivässä, kun ruokapalkalla elivät.

Lisäksi he saivat kilon leipää päivässä ja viisi paria kenkiä vuodessa.

Työläiset asuivat ahtaasti, 80 henkeä huonetta kohti. Lisäksi he asuivat pimeässä, sillä ikkunoita ei ollut kivijalassa. Jokaiseen huoneeseen väki kulki linnapihan kautta. Näin varmistettiin, ettei ollut linnaan kuulumattomia liikkeellä. Seudun naisiakin oli työssä linnassa. Oli harvinaista, että naiset lähtivät kodin ulkopuolelle työhön.

Oljet laitettiin lattialle vuoteeksi ja nuotio keskelle lämmöksi. Sattuikin usein tulipaloja. Nuotio korvattiin turvallisemmalla hiilipannulla myöhemmin. Työväki asui alimpana arvojärjestyksen mukaisesti. He eivät saaneet nousta ylempiin kerroksiin. Näin ollen linnan kappelikin oli kivijalassa, että he pääsivät jumalanpalvelukseen, johon heidän edellytettiin menevän. Palvelus oli latinaksi. Saarnan ymmärtämiseksi seinille oli maalattu raamatullisia kuvia. Pitkästyttävää taisi olla siitä huolimatta! Tämä ala – kappeli oli myöhemmin linnan leipomona. Seinäkuvat oli kalkittu valkoiseksi, joten niitä emme päässeet ihmettelemään.

Kuljimme myös ylempiarvoisten asuinkerroksissa. Joitain linnan saleja ja uudempaa kappelia käytetään nykyisin juhlatarkoituksiinkin.

Linna ei kulkenut sukuperintönä, vaan kuningas nimitti päälliköt, voudit, linnan isänniksi. He perheineen eivät asuneet linnassa.

Linnaan kuuluu kummitukset. Tarinan mukaan, kun Gustav II Adolf vieraili linnassa 1600 – luvulla, hänellä oli kissansa mukana. Kissa unohtui linnaan ja on ikävissään kummitellut myöhemmin. Herkät kävijät ovat yhä näin todenneet. 40 vuotta sitten, kun linnaa restauroitiin, yön aikana oli ilmestynyt kissan jälkiä lattiaan. Ne olivat hyvin painautuneet lattiatiileen, että mekin ne näimme.

Kummitusjutun jatkeeksi lisään pari tarinaa.

Sääksmäki on lähellä Hämeenlinnaa. Siellä on Hakoisten Linnavuori, joka näkyy lehdettömään aikaan hyvin moottorielle. Tarinan mukaan, kun novgorodilaiset lähestyivät linnaa, he pelästyivät pahan kerran ja kääntyivät takaisin omille mailleen. Linnavuori oli yön aikana jäätynyt. Se kimalteli aamuauringossa kuin lasi. Niinpä linnaan hyökkäävät torjuttiin luonnollisella tavalla. Kiistellään, että Linnavuori olisi ollut Rapolan kannas. Hakoisten kukkula näyttää enemmän vuorelta!

Liisa - retkeläinen kertoi isojaon kartassa olevan kirjoituksen, kun Gustav III kiersi ”Itämaata” Sipoossa. Kartassa lukee: ”Å detta plats åt hans kungliga majestet Gustav den Tredje frukost den 26.6.1775 på bara marken.” Ajatella, kuningas aamiaisti paljaalla maalla!

Retken kirjasi Leena Kontunen